Kahvilandin taustaa
Vuosien 2010-2011 aikana Kahviland on kiertänyt pohjoisen Suomen, Norjan ja Ruotsin taidemuseoissa ja –keskuksissa toteuttaen performanssilaboratorioita. Näiden kiertueiden jälkeen julkaisimme kirjan, johon kokosimme laboratorioiden aikana syntyneitä performanssikäsikirjoituksia eli kahviharjoituksia ja niistä toteutettujen esitysten dokumentaatioita.
Kahviharjoitukset ovat kirjallisia ohjeita tai ehdotuksia kahviperformansseille ja pohjaavat Fluxuksen perinteeseen. Osa harjoituksista on tarkoitettu esitettäviksi joko itsekseen tai ryhmässä ja osa puolestaan toimii paremmin performanssiaforismien tai pohdittavaksi tarkoitettujen ideoiden tavoin.
Projekti on koostunut yhteensä viidestä matkasta ja kussakin paikassa olemme toteuttaneet viikon mittaisen performanssilaboratorion museon tai taidehallin tiloissa. Laboratoriotilassa olemme tarjoilleet kahvia paikallisille ja kirjoittaneet kahviharjoituksia ja tapahtumapartituureja (lyhyitä performanssikäsikirjoituksia) pohjautuen paikallisiin vierailuihin ja kahvin juomiseen. Kirjoitetut partituurit ovat olleet nähtävillä laboratoriotilan seinillä sekä useimmat niistä ovat toteutettu myös esityksinä. Laboratorioviikkojen teemat ovat olleet Kahvi materiaalina (Aineen taidemuseo, Tornio), Kahvitauot ja tehokkuus työssä (Luulajan Taidehalli, Ruotsi), Kahvivierailut kodeissa (Pikene på Broen, Kirkkoniemi, Norja) ja Kahvi kokouksissa (Korundi, Rovaniemen Taidemuseo). Kiertueiden lopuksi julkaisimme kirjan, jonka puitteissa toteutimme Kahviland-jukeboksi performanssitapahtuman (Tromsø Kunstforening, Tromssa).
Laboratorioviikkojen aikana yleisöllä on ollut mahdollisuus kokea ja ottaa osaa taiteilijan työskentelyprosessiin alkaen inspiraatiosta (kahvittelu eri ihmisten ja ryhmien kanssa), kahviharjoitusten kirjoittaminen (tapahtumapartituurit ja niiden julkaiseminen) sekä katsoa ja mahdollisesti osallistua performansseihin (tapahtumapartituurien toteutukset esityksinä). Osa yleisön jäsenistä on toiminut aktiivisina osallistujina juodessaan ja tarjoillessaan kahvia kodeissaan sekä osallistuessaan ryhmäesityksiin / happeningeihin.
Ennen kiertuetta asetimme itsellemme listan kysymyksiä, joihin toivoimme voivamme vastata myöhemmin. Onko kahvinjuontikulttuuri samanlaista kaikissa Pohjoismaissa ja mitkä ovat kunkin maan erityispiirteet suhteessa kahvitteluun? Miksi Pohjoismaat pitävät maailman kärkisijoja kahvinkulutustilaistoissa? Kertooko se jotain yhteisnäiskulttuurista Pohjoismaissa? Näiden maiden kahvikulttuureissa on olemassa pieniä eroja ja paljon samankaltaisuuksia. Kyllä, me kaikki pidämme kahvista äärimmäisen paljon. Ja tykkäämme puhua kahvista samalla kun juomme sitä. Tässä projektissa havaitsimme, että kahvi on erittäin toimiva avain päästä sisään uusiin yhteisöihin ja loistava keskustelun aloitusaihe uusia ihmisiä tavatessa. Kahvi toimii sananmukaisesti jäänsärkijänä täällä Pohjolassa.
Kahvilandin taiteilijat
Leena Kela (s. 1979)on performanssitaiteilija, jonka teokset kumpuavat arkisista havainnoista ja ilmiöistä. Hän on esimerkiksi elänyt kuukauden ajan toisen henkilön, alter egonsa Elena Elakin elämää (Alter ego 2009), osallistunut ilmastonmuutoskeskusteluun luomalla Lentoemäntä-performanssihahmo (Airplane! –teossarja 2007-2013) sekä tehnyt performanssitutkielman kävelemisen fyysistä, poliittisista ja filosofisista ulottuvuuksista halvaannuttuaan väliaikaisesti vakavan hermostotulehduksen seurauksena (Walk This Way 2013). Hän on esittänyt yli 100 performanssiteosta lukuisissa yhteyksissä Suomessa ja kansainvälisesti performanssitaiteen festivaaleilla eri puolella Eurooppaa sekä Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Hän on suorittanut maisterintutkinnon esitystaiteesta ja -teoriasta (Teatterikorkeakoulu 2010) ja ammattikorkeakoulututkinnon performanssitaiteesta (Turun Taideakatemia 2003). Parhaillaan hän työskentelee performanssin läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipisteessä ja toimii vuosittain järjestettävän New Performance Turku –festivaalin taiteellisena johtajana.www.leenakela.com
Kristina Junttila (s.1977) on esitystaiteen parissa työskentelevä taiteilija, joka toteuttaa yleisöä osallistavia tapahtumia ja esityksiä monenlaisissa paikoissa, kuten kampaamossa, vanhainkodissa, luentosalissa sekä myös perinteisemmissä teatteritiloissa ja gallerioissa. Hän toimii esiintyjänä, ohjaajana, kirjoittajana
ja opettajana sekä tekee yhteistyötä toisten taiteilijoiden kanssa. Hänen teostensa teemat nousevat vallitsevien rakenteiden ja henkilökohtaisen kokemuksen suhteesta. Millä tavalla ympäristö, säännöt ja instituutiot vaikuttavat elämäämme? Kenellä on vapaus, vastuu ja valta? Junttila on suorittanut teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen Turun Taideakatemiassa (2006) ja Esitystaiteen ja –teorian maisteriopinnot Helsingin Teatterikorkeakoulussa (2010). Hän asuu Tromssassa, jossa hän juuri aloitti jatko-opiskelijana Tromssan yliopistossa. www.kristinajunttila.com